Mä olin jo valmis antamaan anteeksi. Olin valmis vielä yrittämään, että mun ja pojan suhteesta tulisi jotain. Olin valmis antamaan ne teot, mitkä ovat mua satuttaneet enemmän kuin mikään muu koskaan, ja yrittämään taas rakentaa sitä luottamusta. Ei se olisi helppoa ollut. Mutta nyt se olisi vielä vaikempaa. Saan sen yhä kiinni valheista joita se yrittää tunkea mun päähän. Onko se itse ihan helvetin idiootti, vai pitääkö se mua ihan tyhmänä, joka uskoisi kaiken? Se käyttäytyy niin lapsellisesti, se tekee itse virheitä ja valehtelee ja syyttää käytöksestään muita. En olisi ikinä, en koskaan, uskonut mun "pojasta" mitään tälläistä. Oonko mä ihan oikeasti ansainnut tälläistä kohtelua? Mistä mua rankaistaan? Siitäkö, että mä olen läski? En halua enään olla sama tyttö. En halua olla tyttö, joka painaa näin helvetin paljon.
Sorruin tänään ostamaan kolmioleivän ja jäätelön kaupasta. Söin niiden lisäksi vielä yhden palan ruisleipää kinkulla ja kurkulla. Muuta en oo syönyt. Salilla en oo käynyt. En oo tehnyt yhtään mitään, paitsi selvitellyt mun ja pojan välejä, ja siitäkin tuli vain paha mieli. Se ei enään osaa olla valehtelematta.
Sattuu sattuu
Sattuuusattuu
Sssssattuu
Sattuu
Sattuuuuu
niin paljon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti