Tekstiviestejä ihan odottamattomalta henkilöltä (ystävän poikaystävältä jonka kanssa ei oikein olla ennen tultu juttuun). Jonkin näköistä ymmärrystä sille mun käytökselle minkä takia nyt teinkään mitä tein. Mielettömästi kyyneleitä näinkin pienen helpotuksen vuoksi. Olen niin kiitollinen hänelle noin kauniista viesteistä näinkin kamalalle ihmiselle kuin minä. Pieni kivenpalanen jo vierähti sydämeltä ja tuntuu hieman paremmalta, ihan oikeasti. Harmittaa kaikki mun ystävyyssotkut, varsinkin tämä viimeinen. Mutta se oli osittain Kn vika. Se pilasi kaiken. Vei multa kaiken. Minä olin vain tyhmä ja olin niin helposti mukaan vietävissä. Muutenkin olin ihan sekaisin silloin kaikesta ja en osannut ajatella mitään selkeästi. Klta muutama kysymysmerkkiä lisää facebookin chatissa ja kyselyä, että mikä se "miksi" viesti oli. En aijo enään vastata sille. Haluan unohtaa sen ihan kokonaan. Olla kirjoittamatta siitä enään sanaakaan. Liian myöhään tajusin miten perseestä se ihminen on. Ja miten tyhmä ja hyväuskoinen tyttö minä olen ollut. Voiko keneenkään enään ylipäätänsä luottaa? Lupaukset on niin helppo rikkoa. Pettää toisen luottamus. Satuttaa. Lupauksia ei ole tehty rikottaviksi. Miten luottamus ansaitaan tai voiko sitä enään pettämisen jälkeen saada takaisin? Auttaako aika parantamaan haavat vai onko arvet liian syvät? Kuka sen tietää. Ei kukaan?
Eräs K (tää on oikeesti pelottavaa..) petti mun luottamuksen viime syksynä niin, että en osaa luottaa enää kehenkään. Mua pelottaa aina, kun joku sanoo musta jotain positiivista, en osaa ottaa sitä ollenkaan totena, valehtelihan K:kin, miksei muutkin valehtelisi. Ja ahdistaa kaikki ihmissuhteisiin liittyvä.. Ihmissuhteet on oikeesti maailman hankalimpia, välillä on helpompi vaan olla vastaamatta ja ihan hiljaa. Liian myöhään tajusin minäkin miten perseestä ihminen vaan voi olla, miten tyhmä ja hyväuskoinen tyttö minä olen ollut.
VastaaPoistaPidä mielessäsi ne kuulemasi kauniit sanat, anna niiden olla enemmän mielessä kuin minkään negatiivisen. Haleja <3
Niinhän ne on ja minusta pikku hiljaa alkaa tuntua, että minua ei ole luotu tänne muiden ihmisten keskelle. Jotenkin vaan saan aina pilattua kaiken? "Oot niin säälittävä, tapa ittes" ja muuta säälittävää huutelua. Tiedän, että kaikki ei ole minun syy ja osallisia on muitakin, mutta silti voiko kaiken sen syyttelyn jälkeen enään syyttää muita kuin itseään? Ehkä ne vaan haluaa, että mä murrun ja romahdan ihan lopullisesti. Oon vaan niin poikki tästä kaikesta ja välillä mietinkin, että miksi mä enään edes olen täällä, minkä takia jaksan päivääkään eteenpäin. Pakkohan se on jaksaa, tiedän. Olisi vaan niin ihanaa muutta jonnekkin kaus pois uuteen kaupunkiin ja aloittaa ihan puhtaalta pöydältä.. Kiitos. ♥
PoistaEhkä nyt vaan keskityn laihduttamiseen. Ehkä sitten olen edes vähän onnellinen, tai edes hieman tyytyväinen.