Mutta kyllä mä selviän
.................. ja laihdun
ja sitten sitä kaduttaa
Mä mietin taas mun tavotteita. Oon aina tavoitellut liian suuria ja sitten pettynyt ja lihonnut taas entisestään. Silloin kun tää kaikki alkoi, silloin kun olin 10 kiloa laihempi, yli vuosi sitten, vain vuosi sitten (säälittävää ja kerrassaan oksettavaa, että voi lihota noin paljon noin lyhyessä ajassa), voin sanoa että olin silloin sopiva, en liian laiha enkä liian isokaan. Kuitenkin tarrauduin muiden kommentteihin ja sain peilikuvani näyttämään mukamas liian lihavalta. Alkoivat ne itsensä kiduttamis dieetit ja se ainainen jojo-laihduttaminen, jossain vaiheessa mukana oli myös ahmimista ja oksentelua ja sen jälkeen pelkkää ahmimista ja lihomista. Ja nyt sitten ollaan taas tässä. Nyt kun katson kuvia niiltä ajoilta, niin en voi muuta kuin itkeä. Mä olin sopiva. Miksen hyväksynyt itseäni, miksi rupesin laihduttamaan, miksi onnistuin, mutta muiden elämän vastoinkäymisien takia kuitenkin luovutin ja annoin itseni lihota tähän kuntoon. Viime vuoteen mahtui kaiken näköistä ja siitä mun syöminen, ja joskus jopa ahmiminen varmaan johtuikin. Makasin kotona, kierin itsesäälissä ja söin. Söin ja söin ja söin ja nyt mä painan yli kymmenen kiloa enemmän. Kuusikymmentäneljä helvetin kiloa. Joskus vaaka on näyttänyt jopa lukemaa 66.. Tää ei voi jatkua näin. Mä en vaan voi hyväksyä itseäni tämän kokoisena. Tää ei oo ollenkaan mua. Mä oon se pieni ja hentonen tyttö kuntosalilta, tai olin, ja tulen vielä olemaankin. Voisinko mä olla tyytyväinen 52 kilossa?
On niin väärin, että sä lähdit tälle tielle. :< Kumpa riittäisit itselles tuollaisenakin, sä olet täydellinen. <3
VastaaPoistaMä olen surullinen siitä, että lähdin tälle tielle silloin joskus ja omaa tyhmyyttäni pilasin tavalla ja toisella kaiken mitä tein, samalla myös itseni. Kumpa mä silloin olisin riittänyt sellaisena kuin olin, nyt en mitenkään osaa olla tyytyväinen itseeni, mutta älä huoli ei mulla ole tarkoituksena pudottaa niin paljoa kuin viimeeksi, en mä halua tehdä sitä enää itselleni. Mä vaan haluan sellaisen vartalon, missä voin hyväksyä itseni, sellaisen missä voin rakastaa itseäni ja antaa muiden rakastaa. Kiitos paljon kommentistasi! :) Ja anteeksi tätä hieman sekavaa ja pitkää vastausta.
PoistaMun on pakko kommentoida kun luin tota tekstiä, oon niin samassa tilanteessa! Kun katon jotain reilu vuosi sitten otettuja kuvia, ei voi muuta kun itkeä. En voi käsittää miten oon päästänyt itteni lihomaan siitä, enkä sitä miksen mä sillon ollut tyytyväinen. Jojoilin kanssa ja olin ties millä dieeteillä. Kun olis sillon pystynyt katsomaan tulevaisuuteen ja tajuamaan että minkälainen mä oon vuoden kuluttua, oisin ollut niin tyytyväinen silloiseen itseeni. :/ Ja pitänyt huolta siitä että musta ei olis tullut tällaista mitä mä nyt oon.
VastaaPoistaMäkin oon niin pettynyt itseeni.. Sitä ei enään jälkeen päin voi kun tyhmänä miettiä, että miksi niin pääsi käymään. Voi kun olisimme kumpikin osanneet olla järkeviä silloin aikoinaan.
Poistaälä muuta sano :/
VastaaPoista