Haavat luovat hirviöitä, ja te olette haavoittunut

Tänään oli ilo huomata, että täällä on vielä niitäkin mukavia, rehtejä, rehellisiä ja hyväkäytöksisiä ihmisiä niiden monien muiden töykeiden ja itsekkäiden keskellä. Ei voi muuta kuin hymyillä tuollaisissa tilanteissa. Yhteen hymyyn tai hyvään mieleen ei tarvita paljoa joten miksi muita ihmisiä ei voisi ilahduttaa maailman pienimmillä ja yksinkertaisimmilla asioilla kuten esimerkiksi aina kiittämällä. Aika harva sanoo esimerkiksi bussikuskille lähtiessään "kiitos". Minä ainenkin haluaisin kuulla sen pienen sanan jolla on kuitenkin niin paljon merkitystä ja joka on kuitenkin niin tärkeä. Tai ihan vain hymyillä vastaantuleville ihmisille tai ihan mitä vain. Yksinkertaisia asioita, jotka kuitenkin loppupeleissä merkitsevät paljon.

Tajusin muutenkin, että mä aina valitan ihan kaikesta. Mun täytyisi keskittyä enemmän niihin elämän hyviin asioihin, vaikka ne olisivatkin ihan pieniä ja juuri niitä yksinkertaisia asioita. Ennen osasin olla onnellinen kaikesta ja hyvinkin kiitollinen, mutta nykyään tuntuu, että olen ihan joku toinen enkä osaa arvostaa enään mitään. Päätin, että mun täytyy keksiä ainenkin kaksi hyvää asiaa yhdestä päivästä ja yhden muiden hyväksi tekemän asian jokainen päivä ja kirjoittaa ne muistiin johonkin ja olla miettimättä niitä ikäviä asioita niin kamalasti. Tänään törmäsin siihen rehtiin suomalaiseen naiseen, nauroin kunnolla automatkalla ja autoin äitiä kantamaan kauppakasseja autosta sisälle! Ja nytten mä voisin mennä nukkumaan ja huomenna mä voisin vain juoda teetä, nyt on vähän turvonnut olo ja ahdistaa jotenkin ihan hirveästi.

Ei ne kaikki pienet teot titenkään kaikkea paranna eikä maailmassa lopu sodat, mutta ainenkin minun mieli paranee hetkeksi kun avuliaisiin ja kohteliaisiin ihmisiin tuolla jossain törmää. Muuteen sattuu ja tuntuu pahalta, se ei häviä tuskin koskaan, mutta tänään mä aijon nähdä unta yksisarvisista ja sateenkaarista.

 

Tunteet täytyy elää, niin se vain on, mutta onko jossain joku käyttöopas miten ne sitten eletään. Miten ne kuuluu elää, miten käyttäydytään missäkin eri tilanteessa ja tunteessa. Pitääkö itkeä, huutaa, raivota, nauraa vai vaan olla ja unohtaa. Surullisena itketään ja iloisena nauretaan, niinkö? Mitä jos kaikki tuntuu samalta, eli ei oikeastaan miltään niin mitä sitten tehdään?

Yllättävän positiivinen postaus iloisten väristen kuvien kera. Tätä ei kai ihan joka päivä nähdä... :D