It`s gotta be you, only you

Mä niin paljon tarvitsisin hyvää ystävää. Parasta ystävää. Sellaista ihmistä kenelle voi puhua ihan kaikesta ja luottaa sataprosenttisesti, että niistä jutuista ei muut kuule. Haluaisin olla niin kuin useimmat muut tytöt. Ne juoruilee, käy kahvilla, pitää hauskaa ja bilettää parhaiden ystäviensä kanssa. Ehkä minä vain kaipaan ruususuuta. Niinhän minä teenkin ja ihan koko ajan. Tuntuu mahdottamalta, että löytäisin koskaan tästä kaupungista samanlaista ihmistä kenestä tulisi minun paras ystäväni. Ehkä minä vain pelkään, että jään ihan kokonaan yksin koko loppu elämäkseni. Niinhän minä teenkin. Voisinko saada ystäviä edes silloin, kun lähden opiskelemaan toiseen kaupunkiin? Osaanko tutustua ja avautua keneenään ihmiseen. Tai haluaako kukaan oikesti edes tuntea mua. Mua niin pelottaa ja... olen yksin. Eilen söin hyvin, tänään söin karkkia ja huomenna aloitan 2468-dietin. Hengästyn nykyään niin helposti, että mun kunnon on noustava. Toisin sanoen olen pohjalla.

Anteeksi taas, että minä en ole kirjoitellut. Nyttenkin kai vain ilmoitan, että hengissä ollaan. Ei ole kovinkaan hyvin mennyt. On niin raskasta olla koulussa. Minulla on ensi viikolla terveystarkastus. Hirvittää, koska oon tosiaan kahdessa vuodessa lihonnut niin paljon. Oon miettinyt, että voinko mä sanoa, että mulle ei kuulu tosiaankaan hyvää, vaikka niin yleensä vastataan. Uskallanko tai voinko mä puhua. Voinko mä sanoa ihan tuntemattomalle ihmisille, että mä oon ihan hirvittävän väsynyt tähän kaikkeen. Voinko? Luin kirjeen, jonka itse kirjoitin itselleni vuosi sitten. Mä käskin itseäni hymyilemään ja olemaan vielä nyttekin onnellinen elämäniloa täynnä oleva nauravainen tyttö, jolla on ystävyys ja perhesuhteet vihdoin kunnossa. Oon pettynyt, vihainen, surullinen, enkä voi syyttää ketään muuta. Loppupeleissä vain minä olen se joka valitsi väärin.

Kiitos teille ihanille taas kommenteistanne ja tsemppiä ja kaikkea hyvää myös teille. ♥ Oon niin väsynyt. Koulussa täytyy hymyillä, yrittää nauraa muiden mukana ja esittää, että kaikki on okei. Siellä on niin paljon kauniita ja laihoja tyttöjä. Minä vaan ahdistun ja ostan koulupäivän jälkeen karkkia ja olen kotona. En vaan enään jaksa tätä. Mun on vaan oltava syömättä. Ihan kokonaan. Oikeasti. Ei tästä tule mitään eikä musta tule mitään. Ei mistään ei mitään ei ikinä. Ei kiinnostaisi kirjoittaakaan, mutta kerrankin kun pääsen koneelle, niin saatte ainenkin tietää, että kaikki on taas ihan sekaisin ja mikään ei onnistu. Minä en enään osaa onnistua, vaikka miten olen yrittänyt. Nyt seuraavan viikon syön niin vähän kuin vaan mahdollista ja koulussa en ruokalaan astu. Jotain on tehtävä. Ensi kerralla minulla on teille ja ennen kaikkea itselleni hyviä uutisia. Ei enään karkkia, leipää tai mitään muuta muka rankan koulupäivän jälkeen. Jotain radikaalia muutosta on saatava aikaan. Täällä isällänikin vaan riidellään ja kaikki on minun syytäni, taas. Saisinpa olla edes vähän aikaan ihan yksin ja rauhassa. Itkeä vähän aikaa ja yrittää rauhoittua. Koska mua väsyttää niin paljon, ja tää on taas just tätä, tätä mua ja mun vääriä valintoja niin, että kaikki on nykyään ihan helvettiniä.

Koulu alkaa ihan kohta ja mua pelottaa. Uusi alku. Aloitan skinny girlin myöskin uudelleen, koska. haluan onnistua ne kolmekymmentä päivää. Koitan mennä vaa'alle vasta sitten. Mikään ei estä mua onnistumasta. Mun täytyy nyt vaan syödä vähän, käydä taas salilla joka päivä ja opiskella ahkerasti. Ja mun kone on ihan paskana. Kaikki suututtaa. En saa näihin kuvia tai mitään eikä tää kirjoittaminen muutenkaan onnistu kännykällä. Anteeksi rakkaat, etten välttämättä vähään aikaan pääse välttämättä teidän blogeja lukemaan ja kommentoimaan, mutta palaillaan. Vihaan vihaan vihaan tällä hetkellä ihan kaikkea.

 

Nousin pitkästä aikaa vaa'alle (aamupuuron ja muutaman lasin pepsimaxia jälkeen, tuntui vain siltä että on pakko) ja se näytti yllättävän vähän. Siis siihen nähden, että viimeinen kuukausi on ollut yhtä ahmimista. Se näytti kiloa vähemmän. Kohta se on alle 60 kiloa mä lupaan. Muutamassa viikossa näen taas vitosella alkavan luvun. Tänään puuroa, tonnikalaa ja raejuustoa, yhteensä 288kcl. Olin tänään kiertelemässä kauppoja, mutta oikeastaan mukaan ei tarttunut mitään. Pitäisi ehkä ostaa jo kirjoja kouluun. Ensimmäinen jakso on aika rankka ja täynnä aineita joita vihaan, mutta muut eivät sitten ole niin pahoja. Enemmän mua huolestuttaa ruususuun näkeminen jokapäivä. Ohimennen näin sitä tänään, hän ei huomannut minua, ja sekin oli jo ihan kamalaa. En tosiaan tiedä mistään mitään, mutta ensi viikko lähestyy tuskallisen nopeaa vauhtia.

Taas hieman hiljaisuutta. Luonnoksista kyllä löytyy jotaitakin tekstejä. Ei edistymistä niinkään. Oon viikon yksin kotona. Nyt voin yrittää saada sen kadonneen itsekurini takaisin ihan kokonan. Aloitin tänään skinny girl dietin, olen syönyt puuroa, mehukeittoa, kukkakaalia ja proteiinirahkan, 390kcl. Olin sukulaisen hautajaisissa ja oikeastaan toivon, että ne olisivat olleet minun. Muuten mulle kuuluu ihan hyvää. Jos ei mietitä sitä, miten tulen selviämään kun koulu alkaa. Miten jaksan sitä kaikkea. Nyttenhän mä saan olla kotona turvassa, mutta sitten en. En tiedä miten tulen jaksamaan. En halua miettiä sitä nyt. Pelottaa niin paljon. Ja väsyttää. Oikeasti mulle kuuluu kaikkea muuta kuin hyvää, mutta onko sillä edes mitään väliä? Ja olen pahoillani ruususuu, että en ole ollut hyvä ystävä koskaan, mä ihan tosissani olen. Olen pahoillani kaikesta. Minusta.