Täynnä vihaa

 

On niin perkeleen uuvuttavaa, että ympärillä ei ole yhtäkään ihmistä kenelle voisin puhua mun pahasta olosta. Kukaan ei kysy mitä minulle kuuluu. En koskaan saa tilaisuutta sanoa miltä minusta tuntuu. Oon yksin. Mua pelottaa, että mitä mulle kesällä tapahtuu. Juoksen, pyöräilen, käyn salilla, makaan kotona ja mietin mitä söisin. Mua pelottaa, että mä hajoan kesällä ihan lopullisesti enkä enään jaksa. Viime kesän olin kokonaan yksin ja en tiedä jaksanko sitä enään uudestaan. Tekisi mieli luovuttaa. Vaikka olen jo osittain hyväksynyt sen, että mulla ei ole ystäviä niin silti vihaan tätä yksin olemista päivä päivältä yhä enemmän. Vihaan itseäni päivä päivältä yhä enemmän. Yksin yksin yksin, ihan yksin. Yksin täynnä vihaa.

Täytyy laihtua laihtua laihtua

Ahdistaa niin paljon, ettei tässä ole enään mitään järkeä. Mun oli äsken ihan pakko purskahtaa itkuun, enkä mä enään saa lopetettua tätä itkemistä. Luulin, että itkeminen helpottaisi, huojentaisi edes vähän tätä oloa.  Mutta tää ahdistus vaan kasvaa mun sisällä koko ajan eikä tää itku lopu. Mä oon ihan sekaisin. Mä oon.. en mä edes tiedä mitä mä olen tai miltä musta tuntuu. Kaikki on ihan sekaisin. En osaa kirjoittaa, en osaa sanoin kuvailla tätä. Tää on jotain ihan hirveetä. Mä voisin vaan itkeä ja huutaa. Potkia ja raivota.  Mä en enään jaksa. Ja jos mä olen raskaana niin sitten mä tahdon kuolla. Mitä helvettiä mä teen?

Haaste!

Sain Goofylfa haasteen. Aluksi ajattelin olla vastaamatta, koska en ole koskaan tehnyt tälläistä ja mietin osaanko edes vastata kysymyksiin saati sitten keksiä uusia kysymyksiä teille. Kaverini perutti tapaamisemme tältä illalta joten päätin kuitenkin tylsyydessäni vastata kysymyksiin ja heittää haasteen teille! Onpahan jotain vaihtelua. Kysymykset olivat hyviä ja hauskoja, vastaukseni eivät niinkään. Tuossahan nuo nyt kuitenkin olisivat!

Ohjeet kuuluvat näin

1. Kysyn sinulta 7 kysymystä.

2. Vastaa niihin rehellisesti blogissasi.

3. Keksi sitten toiset seitsemän kysymystä.

4. Haasta niin monta ihmistä vastaamaan niihin kuin haluat.

1. Miksi kirjoitat blogia?

- Blogini on ainut paikka mihin voin rehellisesti kirjoittaa siltä miltä minusta tuntuu. Saan purkaa ajatuksiani sekä huoliani tänne kenenkään tuomitsematta. Täällä saan olla rehellinen ja avoin, ilmaista itseäni miten haluan. Suurimmaksi syyksi kirjoitan blogia juuri oman mielenrauhani säilyttämisen kannalta.

2. Jääkiekko vai jalkapallo ja perustele.

- Rehellisesti sanottuna en ymmärrä kummankaan päälle sen hirveämmin, mutta jos jotain on vastattava niin sitten sanon jääkiekon. Kyllähän noita suomen mm pelejä välillä tulee katseltua ja jalkapalloa ei taas juuri koskaan. 

3. Minkälainen pyjama sulla oli viime yönä?

- Jos oikein muistan niin minulla taisi olla lyhyet mustat yöshortsit (jotka jalassa en kehtaa kävellä edes vessaan jos muita on istumassa olohuoneessa..) ja pitkähihainen paita.

4. Poltatko ja jos poltat niin miksi ja mitä merkkiä?

- En osaa oikeastaan sanoa, että miksi poltan. Olin puoli vuotta polttamatta tupakkaa, mutta sitten taas aloitin. Minusta on ihanaa aamulla keittää kahvia ja mennä terassille istuskelemaan ja nauttimaan aamusta mustan kahvin ja tupakan kera. Joskus poltan tylsyyteen, joskus nälän poissa pitämiseen, joskus ärsytykseen, miten vain. Tupakkatauko on se minun oma hetkeni ja tupakan sytyttäminen jotenkin hymyilyttää. Myönnän kyllä, että tupakointi on ihan turha ja huono tapa eikä se hirveästi rahaakaan säästä. Polta yleensä punaista L&M!

5. Coca cola vai pepsi?

- Pepsimax on ihan ykkönen! Oon vähän turhankin addiktoitunut, koska viikonloppuisin pepsimaxia saattaa mennä kaksikin pulloa.. 

6. Minkä merkkinen puhelin sulla on ja millaisen toivoisit tilalle jos sen saisit vaihtaa?

- Minulla on iphone 5 ja tuskin haluaisin vaihtaa (ennenkuintämäkinhäviää/hajoaa..)!

7. mitä ottaisit autiolle saarelle mukaan?

- Apua, onpas paha! Ja mitenhän monta asiaa mä saisin ottaa mukaani? Noh ennen olisin vastannut varmasti ruokaa ja puhelimen, mutta nyt voisin sanoa, että vettävettävettä, kaverini sekä aurinkorasvaa ja jonkun lätsän koska toi aurinko polttaa mut aina. :(

Ja kysymykset teille.

1. Mitä arvostatte eniten elämässänne ja minkälaisia arvoja teillä on?

2. Mitä meiltä te olette tästä "fitness-villityksestä" mitä tuntuu tursuavan joka puolelta?

3. Mitä tai ketä ilman ette voisi elää?

4. Onko teillä elämässä sellaista ihmistä keneen luotatte ja kenelle voisitte kertoa ihan mitä vain ja tietäisitte, että salaisuutenne olisi turvassa?

5. Mistä pidätte eniten itsessänne?

6. Mikä on parasta keväässä, mikä kesässä, mikä syksyssä ja mikä talvessa?

7. Jos saisit muuttaa joitain asioita elämässäsi, mitä ne olisivat?

Oli ihan hirmu vaikeaa keksiä kysymyksiä ja no.. minä haastan kaikki teidät blogini lukijat (jos teitä siellä vielä on) ja tehköön tai jättäköön tekemättä teistä ken tahtookaan. Voikaa hyvin te pienet ihanat. <3 nbsp="">

Mielettömän järjetön läskireisiahdistus

Ahdistaa niin kovin paljon kesän alkaminen. Auringonpaiste ja ne hellekelit milloin kuuluisi kulkea shortsit jalassa tai maata bikinit päällä rannalla. Viime vuonna en itse tehnyt kumpaakaan. Se onnistui niin helposti, koska olin koko kesän yksin. Ei tarvinnut selitellä miksi kuljen farkut jalassa tai miksi en tule rannalle muiden kanssa. Olin koko kesän yksin, syömässä kotona, piilossa kaikilta muilta. Se kesä pilasi kaiken, se pilasi minut, minun kropppani. Mun reidet on ihan järjettömän isot ja selluliittiset. Ylimääräisiä muhkuroita löytyy reisien ulkosivuilta ja pepun alta. Sellaisia ällöttäviä rasvakertymiä. Minua voisi luulla paljon painavammaksi kuin olen. Näytän tismalleen samalla kun henkilöt joilla on 50 kiloa ylipainoa, ellen sitten pahemmallekkin. Mun täytyisi kai näyttää kuva jotta te ymmärtäisitte. Mä oon kuitenkin koko ajan harrastanut liikuntaa ja eieieiei missä vaiheessa tää kaikki rasva kerääntyi mun reisiin. En ymmärrä en halua en enenenenenn, oon ihan valtava. Mä en tiedä mitä mä teen kesällä. Mä kuolen. Nää reidet ei häviä koskaan. Mun täytyy juosta joka päivä. Tuskin jaksan. Kuolen.

Oon ihan paniikissa. Tää ei oo ensimmäinen kerta. Mun jalat aiheuttaa mulle ihan hirvittän pahan olon. Vihaan rasvaa. Kuolkaa jalat kuolkaa.

Emmä tiedä

Oliko sinun pakko mennä ihastumaan minuun. Oliko sinun ihan pakko tehdä minut vielä entistäkin ahdistuneemmaksi. Ne kädet vyötäröllä ja sormet jotka hivelivät kylkiäni saivat minut melkein oksentamaan. Teit koko yöstä ihan järkyttävän pitkän ja piinaavaan. Miksi sä koskit minuun, miksi miksi miksi, annoinko mä luvan? Siinä sitä sitten taas mietti, että miksi vitussa olen syönyt ja että tulevat päivät täytyy olla syömättä, täytyy laihtua. Miksi sinä idiootti haluat pilata ystävyytemme. Idiootti. Idiootti. Ei kukaan minua halua. Ei kukaan saa haluta. Minä en halua sinua. Vittu.

Aamupaino 61.8kg. Ehkä se kohta laskee alle kuuteenkymmeneen.

Itsensä vihaaminen on kaikista uuvuttavinta. Tuskin tulen koskaan  ymmärtämään miten ihminen voikaan olla näin täynnä vihaa. Miksi se kaikki viha on takertunut juuri minuun. Miksi minun täytyy vihata. Miksen osaa vain rakastaa? Ne kaikki typerät päätökset mitä olen tehnyt, ne sanat joita ei saa koskaan takaisin, ne sanat joita en koskaan saanut sanotuksi ja etenkin se, että minä näytän näin kamalalta, läskiltä. Vihaan itseäni niin paljon, etten osaa edes kuvailla sitä miltä minusta tuntuu. Olen niin täynnä tätä pahaa oloa, tätä vihaa, joka haluaa kuristaa minut, mutta ei kuitenkaan suo sitä iloa minulle. Kiristäisit sitä narua edes hieman.

Ei muistella sitä minä ennen oli

Tuntuu niin väärältä hengittää, kun istuessani tunnen miten jenkkakahvani tursuavat joka suuntaan. Koulussa en voi keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen, että katsookohan mun takanaolijat sitä miten leveä mä olen ja miten juuri ja juuri mahdun siihen penkkiin istumaan, yäk, ällötän varmasti kaikkia. Ei mulla ennen ollut tuollaisia iljetyksiä. Mun keskivartalo on aina ollut melko hyvässä kunossa (ainenkin verrattuna  jalkoihin..mä olen ihan päärynä). Tuntuu niin pahalta, väärältä, oksettaa ihan suunnattomasti. Joka aamu vaaka näyttää samaa lukua 63.8, se alistuu mun läskeille. Se ei laske, koska mun viikko menee aina niin, että mä ahmin sitten paastoan ja sama uudelleenuudelleenuudelleenjauudelleeen. Ahdistaa ihan suunnattoman paljon. En mä voi painaa noin paljoa? Apua, miksi? Painon on pakko laskea tai minä en enään halua hengittää. Eilen puuroa ja porkkanaa, tänään en haluaisi syödä mitään. Mielin määrin kahvia ja tupakkaa, joo.

Huolettomal huomisel itteeni kusetan

Eilen mä taas sorruin. Lähdin eilen koulusta tuntia aikaisemmin vain sen takia, että pääsisin syömään. Pääsisin ahtamaan ruokaa sisääni ilman, että kukaan näkisi. Montasataa grammaa wokvihanneksia, kaksi mokkapalaaa tai ehkä kolme, marjoja, ruisleipää kananmunalla ja kuusi pullaa. Ne pullatkin survoin miltei kokonaisina suuhuni sillä meinasin kirjaimellisesti tukehtua oksentaessani jättimäisiin pullaklöntteihin. Hävetti niin paljon. Sairasta. Eniten suututtaa se, että en saa tätä lopetettua. En vaan voi käsittää miksi aina käy näin. En nauti siitä ruoasta jota ahmiessani syön,  tungen vain tavaraa suuhuni ja sitten oksennan, siinä se. Ei mitään nautinnon taikka hyvän olon tunnettta yhtään missään. Ainoastaan se oksennuksen maku ja haju joka tarttuu joka paikkaan, turvonneet posket ja verta vessanpöntössä. Sairasta.

Tänään olen juonut kaksi kuppia kahvia ja kaksi lasillista appelsiinimehua. Ehkä voisin pitää tähän väliin pienen "paaston", yrittää päästä tästä järkyttävästä ahmimiskierteestä eroon. En jaksa enään painon jojoilua, haluan että se näyttää pian pienemmällä alkavaa, vihaan tätä numeroa kuusi.

Niin ja reilun viikon päästä tiedossa laivamatka. Mitenhän kehtaan edes lähteä sinne. En kehtaa laittaa mitään nättiä ja sinne sopivaa päälle. Ei houkuttele näyttää kävelevältä norsulta korkokengissä.. Varsinkaan siltä norsulta joka ottaa buffetpöydästä kaiken maailman ruokia. Ainenkin mun täytyy hieman turvautua ja pakata matkahammasharja iltalaukkuuni, ihan vaan kaiken varalta. 

Itseäni on hieman alkanut häiritsemään tämä pieni fontti, pitäisiköhän sitä vaihtaa hieman suuremmaksi? Jos nyt enään osaan temppuilla tämän bloggerin kanssa.

Sanot mulle, että tää kaikki vielä muuttuu. Ei se muutu.

Pahempi bulimia kierre, jakso, ihan mitä vaan, kuin koskaan ennen. Koskaan. Ennen. Mä en vaan jaksa. Ruokaa, muka terveellistä, ihan liikaa, ahmimista, ihan liikaa, ja oksentamista enemmän kuin ihan liikaa. En mä enään tiedä mitä ihan liikaa tarkoittaa. Ihan liikaa? Mitä? Kaikkea? Minua? Ruokaa? Ahdistusta? Itkemistä? Yksin jäämistä? Kiloja? Olen hävinnyt itseeni. Piiloudun taas. Sinä poistit minut facebook kavereista. Vuosi ilman lähimpiä ystäviä. Vuosi yksinäisyyttä. Vuosi pakenemista.  Laitan hädissäni viestin ystävälle, että tarvitsen apua, että minä ahmin. Onneksi se jäi siihen. En ole saanut apua, en ole halunnut sitä, en enää. Melkein neljä vuotta siitä, kun aloitin viattomasti laihduttamaan. Kirjoitin vihkooni läski, ja silloin painoin alle viisikymmentä, reilusti alle. Olen lihonnut kymmenen kiloa. Oikeastaan viisitoista. Viisi on taas tippunut, koska olen yrittänyt olla ahmimatta. Loput kymmenen tulee tippumaan. Enemmänkin.  Ei se muutu. Ei tämä lopu. Valehtelen itselleni. Nyt tuntuu taas siltä, että mun täytyy taas alkaa kirjoittamaan,  täytyy saada jokin järki tähän touhuun, minuun. Haluan itseni takaisin.

Mä vielä hymyilen. Sitten nauran sinulle. Teille. Teille "ystäville". Poltan kuvat, jotka saavat kyyneleeni virtaamaan. Miksi kaipaan, miksi välitan? Miksen osaa olla välittämättä. Paskiaiset.

Ainiin, unohdin sanoa, toivottavasti teille kuuluu hyvää. <3 nbsp="">