Mind consumes body

 

 

 Näin unta Ksta. Se oli järjestänyt minulle ihanan yllätyksen ja mä olin rakastunut korviani myöten. Kaikki oli täydellistä. Niin kuin aina unissa. Ihan mieletön ikävä. Kaipaisin edes jonkin näköistä selitystä, että miksi yht äkkiä oltiin kuin ei tunnettaisikaan? Miksi taas annoin sen ylipuhua mut ja saada mut taas rakastumaan siihen. Tekikö sen tämän tahalleen. Satutti mua. Rikko mut. Vaikka tiesi, että oon jo ihan hajalla ja tarvitsen jotain joka välittää ja huolehtii. Niin se tekikin. Kunnes sitten mitään sanomatta unohtikin mut ihan tosta noin vaan. Ihan kuin minua ei koskaan olisi ollutkaan olemassa. Miksi sen piti sanoa niitä kauniita asioita minulle jos hän ei tarkoittanut niistä ensimmäistäkään.

Kaipaan jotain. Jonkun. Jonkun jonka olkapäälle saan nojautua huonoina päivinä. Olla vaan hiljaa ja itkeä. Tuntea miten toinen ymmärtää. Kuuntelee. Välittää. Rakastaa. Tukee. Auttaa. Pelastaa.

Tajusin, että ei oo mitään mahdollisuuksia painaa 55kiloa lukion alkaessa. Ja syynä yksinkertaisesti se, että olen lihava ja syön nykyään liikaa ja olen lepsuillut ja antanut ajan (minkä sitten olen käyttänyt kotona makoiluun ja syömiseen) hukkaan. Jos rehellisiä ollaan niin olen viidessä viikossa saanut pudotettua kaksi säälittävää kiloa. Toki enemmänkin, mutta nyt reilun viikon aikana (okei reilun kahden) kaikki on tuntunut niin turhalta, että en oo jaksanut tehdä mitään tai kiinnittää huomiota syömisiin tai mihinkään muuhunkaan. "Jos olen yksin niin miksi mun pitäisi olla laiha ja kaunis. Jos minulla ei ole ketään kenelle näyttää mihin mä pystyn niin miksi tekisin sen." Joopajoo. Täyttä paskaa. Kohta taas herään siihen, että työtä on miljoona kertaa enemmän kuin mitä nyt. Tavoitteena ainenkin alle kuudenkymmenen päästä ennen koulujen alkamista ja sen 55 lukeman voin siirtää varmaan sinne jouluun asti. Ei mulla kai ole mitään kiirettä, kunhan ne pudotetut kilot oikeasti pysyvät poissa. Pitänee taas käydä joka aamu vaa'alla, kirjata jokainen suupala kalorineen ylös ja liikkua paljon enemmän. Käyn joku päivä ostamassa yhtä kokoa pienemmät farkut kuin normaalisti käytän (siis muitakin mun niitä mainitsemiani venyviä farkkulegginsejä) ja toivon, että tuun mahdollisimman nopeasti niihin sitten mahtumaan.